Puolustaja Teemu Aalto Kärppiin kaksivuotisella sopimuksella

05.08.2009 - PM

Huippupuolustaja tuo voimaa ja kokemusta Kärppien puolustukseen.

Linköpingin joukkueessa viime kauden pelannut Aalto voitti ennen Ruotsin Elitserien-jäille siirtymistään SM-liigan puolustajien pistepörssin henkilökohtaisella ennätyksellään 15 + 25 = 40. Hän on edustanut Suomea leijonapaidassa ja on alkavalla kaudella mukana olympialeiriryhmässä. Viime keväänä hän putosi aivan viime metreillä MM-kisajoukkueesta.

"Aalto on tunnettu vahvasta lyöntilaukauksestaan ja hyvästä ylivoimaosaamisestaan. Hänen kokemuksellaan saamme rutkasti lisävoimaa joukkueen puolustukseen", urheilutoimenjohtaja Ari Hilli toteaa uusimmasta vahvistuksesta.

Päävalmentaja Matti Alatalolle Aalto on tuttu pelaaja jo juniorivuosilta. Nuorukaisena puolustaja oli Alatalon valmennettava 16-vuotiaiden maajoukkueessa.

"Aallolla on ollut hieno nousujohteinen ura pelaajana. Näen hänessä edelleen nälkää ja motivaatiota sekä halua kasvaa pelaajana. Uskon, että Aallon uran parhaat hetket ovat vielä edessä."

Pelaajana Aalto on hyökkäyspelin erikoisosaaja ja ylivoimassa iso siniviivapelote.

"Hän pystyy rakentamaan peliä ja ratkaisemaan, mutta ennen kaikkea hän on monipuolinen pelin kaikilla osa-alueilla. Aallon pohjalainen mentaliteetti sopii joukkueeseemme ja voi olla meille iso voimavara", päävalmentaja sanoo.

Kokkolalaissyntyinen Aalto pelasi juniorina Tapparassa ja Hermeksen ykkösdivari-joukkueessa. 22-vuotiaana Aalto siirtyi HPK:hon, jossa hän lopullisesti kasvoi liigamittoihin. Hämeenlinnassa hän viihtyi viisi kautta ja saavutti joukkueessa kolme SM-pronssia. Hämeenlinnasta puolustaja siirtyi Ruotsiin Timråhon kausiksi 2004-2006. SM-liigajäille hän palasi Tapparan paidassa kausiksi 2006-2008. Keväällä 2008 hän päätti erinomaisesti sujuneen henkilökohtaisen kautensa neljänteen SM-pronssiin.

 

http://www.sm-liiga.fi/media/kuvat/logot_suuri_valk/karpat.gif
TulostaLähetäRSSJaa