6 päivää SM-liigan alkuun – esittelyssä KalPa

09.09.2011 - AS

Kolmella viimeisimmällä kaudellaan uudelle tasolle liigakartalla noussut Kuopion KalPa kuuluu monissa ennakkoveikkauksissa ns. ylempään keskikastiin. Viime kauden kuutonen julkaisi keväällä merkittävän uutisen, kun joukkueen ikoni ilmoitti paluustaan sotisopaan alkavalle kaudelle.

Viime kaudella KalPa kokosi historiansa toiseksi korkeimman pistemäärän (98) ja sijoittui runkosarjassa viidenneksi. Kahdella edellisellä kaudella neljännesfinaaleista mitalipeleihin ponnistanut KalPa joutui viime keväänä kuitenkin taipumaan Lukkoa vastaan käydyssä seitsemän ottelun neljännesfinaalisarjassa. Loppusijoitus oli näin ollen kuudes.

Huhtikuussa KalPa julkaisi tätä kautta koskevan merkittävän uutisen. Joukkueen pääomistajan ja viime kaudella toimitusjohtajana toimineen Sami Kapasen veri veti edelleen kiekkokaukaloon. Legenda pyörsi lopettamispäätöksensä ja jatkaa kaksivuotisella sopimuksella pitkää peliuraansa.

Kapasen lisäksi KalPa vahvistui kokeneilla hyökkääjillä, kun toissakauden maalitykki Jukka Hentunen siirtyi Kuopioon Jokereista, ja Ässien kapteeni Matti Kuparinen tuli täydentämään keskushyökkääjäosastoa. Laituri Ossi Saarinen hankittiin Jokereista. KalPa pystyi säilyttämään hyvin puolustuspään runkonsa kasassa, joten siltä osin paketti lienee kunnossa.

Lähes viisi kautta joukkuetta luotsannut Pekka Virta siirtyi TPS:n päävalmentajaksi ja liigavalmentajien toiseksi nuorin, Tuomas Tuokkola, nousi KalPan A-nuorten vastuuvalmentajan paikalta liigajoukkueen peräsimeen. Tuokkolalla on kolmen kauden kokemus myös liigavalmentamisesta, sillä hän toimi kausina 2007-10 Virran apuvalmentajana.

Harjoitusotteluissaan KalPa oli mukana European Trophy -turnauksessa ja kokosi kahdeksasta ottelustaan kolme voittoa. Liigajoukkueista KalPa on kohdannut vain Kärpät, kahdesti. Näistä voitot menivät tasan 1-1. Pisteykkönen harjoitusotteluissa on ollut Sakari Salminen (3+5).

Liigaotteluiden määrässä KalPan kokenein pelaaja on Marko Kauppinen. 32-vuotias Kauppinen tuli KalPaan kesken viime kauden Jokereista. Mikkeliläislähtöisen puolustajan tilillä on jo 644 runkosarjaottelua, joten merkittävä rajapyykki on alkavalla kaudella saavutettavissa.

* * *

Fanien KalPa-arviot SM-liigan Facebook-sivujen mukaan:

  • Tärkein pelaaja: Sami Kapanen
  • Maalitykki: Jukka Hentunen
  • Ylivoiman aivot: Kapanen
  • Viivapelote: Adam Masuhr
  • Oman maalinedustan kovaotteisin puolustaja: Ryan Lannon
  • Vahvuudet: Kiekollinen peli / kiekkokontrolli
  • Heikkoudet: Valmennus
  • Sijoitus (arvioiden keskiarvo): 3.

 

* * *

Info-laatikon selitykset kaudelta 2010–11: voitot varsinaisilla peliajoilla, voitot jatkoajoilla tai voittomaalikilpailuissa, häviöt jatkoajoilla tai voittomaalikilpailuissa, häviöt varsinaisilla peliajoilla, TMka – tehtyjen maalien keskiarvo, PMka – päästettyjen maalien keskiarvo, YV – ylivoimapelin onnistumisprosentti, AV – alivoimapelin onnistumisprosentti

http://www.sm-liiga.fi/media/kuvat/as2011_12/Info_KalPa.jpg
TulostaLähetäRSSJaa