9 päivää SM-liigan alkuun – esittelyssä HPK

06.09.2011 - AS

Seitsemän mitalia 2000-luvulla saalistaneen HPK:n tie playoffeissa katkesi viime keväänä jo villi kortti -kierroksella.

Runkosarjassa HPK oli seitsemäs, joka oli kuitenkin 10 vuoden aikana joukkueen toiseksi heikoin runkosarjasijoitus. HPK on ollut 10 vuoden aikana kahdeksalla kaudella vähintään viiden parhaan joukossa runkosarjassa. Kaudella 2002–03 Kerho voitti runkosarjan ja kirkasti keväällä 2006 pronssijoukkuemaineensa Suomen mestaruudella.

HPK on onnistunut myös valmentajavalinnoissaan. HPK:lla on liigajoukkueista pisin putki ilman päävalmentajan erottamista kesken kauden. Viimeksi Hämeenlinnassa päädyttiin erottamisratkaisuun lokakuussa 1997. Harri Rindell aloittaa toisen kautensa HPK:n peräsimessä.

HPK menetti keväällä kolme tärkeää tukipilariaan: ykkösmaalivahdin (Teemu Lassila), parhaan pistemiehen (Ville Viitaluoma) ja parhaan maalintekijän (Juuso Puustinen). Ykkösvahdin paikalle hankittiin tuttu mies, Mika Järvinen (Jokerit). Sentteripuolelle vahvistusta tuovat slovakki Marek Zagrapan ja kanadalainen Alex Leavitt, joka on ollut HPK:n parhaimmistoa harjoitusotteluissa.

Kokenut Janne Laakkonen palasi vuoden KalPa-visiitin jälkeen takaisin HPK:hon, ja Ässissä maaleja mättänyt, mutta Kärpissä vaatimattomasti esiintynyt Marko Luomala sai näyttöpaikan Kerhossa.

HPK on pelannut ennen tiistain HIFK-ottelua kahdeksan harjoituspeliä. Näistä saldona on kaksi voittoa, yksi tasapeli ja viisi häviötä. Pistekärki Alex Leavittin tehot näissä otteluissa ovat olleet 1+7.

HPK:n puolustuksesta löytyy kokemusta. Kapteeni Marko Tuulola ylittää kauden aikana 800 ottelun ja Jukka Laamanen 600 ottelun rajapyykin. Tuukka Mäkelä tavoittelee 500 ottelun rajaa. Tuulola jakaa yhdessä Kärppien Ilkka Mikkolan kanssa playoff-otteluiden ottelutilaston kärkipaikan.

* * *

Fanien HPK-arviot SM-liigan Facebook-sivujen mukaan:

  • Tärkein pelaaja: Marko Tuulola
  • Maalitykki: Scott Barney
  • Ylivoiman aivot: Arsi Piispanen ja Mathias Porseland
  • Viivapelote: Porseland
  • Oman maalinedustan kovaotteisin puolustaja: Tuukka Mäkelä
  • Vahvuudet: Rankkarit, maalivahdit, viimeistely
  • Heikkoudet: Valmennus, avauspelaaminen ja jäähyherkkyys
  • Sijoitus (arvioiden keskiarvo): 6.

 

* * *

Info-laatikon selitykset kaudelta 2010–11: voitot varsinaisilla peliajoilla, voitot jatkoajoilla tai voittomaalikilpailuissa, häviöt jatkoajoilla tai voittomaalikilpailuissa, häviöt varsinaisilla peliajoilla, TMka – tehtyjen maalien keskiarvo, PMka – päästettyjen maalien keskiarvo, YV – ylivoimapelin onnistumisprosentti, AV – alivoimapelin onnistumisprosentti

http://www.sm-liiga.fi/media/kuvat/as2011_12/Info_HPK.jpg
TulostaLähetäRSSJaa